YLÖS - ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen

YLÖS – Ammattiteattereiden
yleisötyön kehittäminen

Mitä yleisötyöllä tarkoitetaan?

Tehdessään yleisötyötä, teatteri laajentaa toimintaansa esitysten valmistamisen rinnalla teatterin ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen. Yleisötyössä etsitään niitä tapoja ja käytäntöjä, joiden avulla teatterista kiinnostuisivat myös ne ihmiset, jotka eivät ole aikaisemmin teatterissa käyneet. Teatteri voi tarjota muutakin kuin valmiita esityksiä ja ihmiset voivat olla teatterille muutakin kuin passiivisia katsojia.

Yleisötyölle on olemassa selkeä tilaus. Monessa suomalaisessa teatterissa tehdään yleisötyötä jo nyt. Yleisimpiä yleisötyön muotoja ovat toistaiseksi olleet:
TEATTERIKASVATUS Tärkeä osa monen teatterin yleisötyötä on teatterikasvatus. Tämän useimmiten lapsille ja 
nuorille suunnatun työn tavoitteena on tukea osallistujiensa teatterinlukutaitoa sekä vahvistaa
heidän omaa luovuuttaan, itseilmaisuaan ja vuorovaikutustaitojaan. Teatterikasvatuksessa 
käytettyjä keinoja ovat mm. teatteri-/liikeilmaisua kehittävät työpajat, luennot, keskustelut, 
avoimet harjoitukset, yhteistyöproduktiot lasten/ nuorten kanssa.

TEOSESITTELYT Moni suomalainen teatteri järjestää teosesittelyjä, joissa avataan esityksen taustoja, syntyhistoriaa ja teemoja. Usein paikalla on esityksen ohjaaja ja/tai kirjailija. Esityksestä ja näytelmästä kerrotaan ja keskustellaan yleisön kanssa.

KULISSIKIERROKSET Monessa suomalaisessa teatterissa pääsee kulissikierroksille tutustumaan teatterin tekijöihin ja teatteriin rakennuksena. Moni teatteri on rakentanut näistä kierroksista elämyksellisiä kokemuksia, joissa on mukana roolihahmoja teatterin historiasta ja esityksistä.teatterin esittelykierrokset, joissa kurkistetaan kulissien taakse teatterin kiehtovaan maailmaan ja teosesittelyt, joissa perehdytään esityksen taustoihin ja aihepiiriin. Moni teatteri tekee myös teatterikasvatusta tiiviissä yhteistyössä koulujen kanssa.

Usein yleisötyö linkittyy teatterin ohjelmistossa olevaan esitykseen. Tällöin yleisötyö voi esimerkiksi käsitellä esityksen teemaa teatterillisessa työpajassa. Tällaisen yleisötyön tarkoitus on yleensä syventää katsojan saamaa elämystä esityksestä ja saada katsoja pohtimaan esityksen herättämiä kysymyksiä laajemmin.

Yleisötyössä teatteri voi jalkautua pois teatterirakennuksesta kohtaamaan ihmisiä heidän omissa ympäristöissään. Koulut, työpaikat, ostoskeskukset, metsät ja jättömaat tarjoavat mielenkiintoisia tiloja teatterilliselle kohtaamiselle. Yleisötyön avulla voidaan myös tuoda teatteria tutuksi erityisryhmille (esimerkiksi laitoshoidossa oleville, vangeille ja syrjäseudulla asuville), joilla ei ole yleensä mahdollisuutta käydä esityksissä.

Näillä sivuilla olevasta TIETOA & IDEOITA-osuudesta saat tietoa jo toteutuneista yleisötyön muodoista sekä esimerkkejä omien ideoidesi tueksi.

YLÖS-hanke on päättynyt

YLÖS-hanke toteutettiin vuosina 2008 - 2010. Kiitos kaikille mukana olleille!

Ylös-hankkeen tavoitteena oli kehittää suomalaisten teattereiden yleisötyötä sekä lisätä tietämystä teatterin soveltavista muodoista. Näiltä sivuilta löydät tietoa hankkeestamme, yleisötyöstä ja soveltavasta teatterista.